« Palaa takaisin

Herra Iso-Herra, Ahti Vielma

Ahti Vielma: Herra Iso - Herran

ISBN: 978-952-5823-73-8

Hinta: 24,00 euroa

Tilaa

Ahti Vielman uusi romaani Herra Iso-Herra päättää kolmantena osana kirjailijan Kittilä-sarjan.

Ensimmäisen osan Jopokka seurasi Lapin sodan tuhojen jälkeistä jälleenrakennusaikaa 1940-luvun lopulla pikkupojan silmin ja ajatuksin. Koetut järkytykset, mutta myös riemulliset hetket, jättivät jälkensä.

Toisen osan Kaiju, polion vammauttama isosisko, vastasi 1950-luvulla kouluaikaisesta kodista ja sen ilmapiiristä. Hänen positiivinen elämänasenteensa ja tahdonvoimansa tarttuivat kasvavaan poikaan, kolmannen osan päähenkilöön, Kalervoon.

Kalervo kirjoitteli muistivihkoihinsa kokemuksistaan – iloista ja suruista, onnistumisista ja epäonnistumisista, elämästä, rakkaudesta, Jumala-suhteestaankin.

Uuden romaanin Herra Iso-Herran kannalta keskeinen pohdiskelu alkoi kirjauksesta: ”Minusta piti tulla pappi, liikunnanopettaja tai metsänhoitaja, minusta tuli diplomi-insinööri. Odotan mielenkiinnolla, mikä minusta tulee isona”.

Vastauksen pyrkii antamaan Herra Iso-Herra. Pienin kirjaimin heitä on paljon, suurin ei ehkä riittävästi. Tämän päivän maailman meno sen kertoo. Kiitos-runollaan Kalervo haluaa lopuksi vakuuttaa, että on heitä ainakin yksi.

Herra Iso-Herra on Ahti Vielman kolmastoista teos.

Vielma on toiminut muun muassa Jyväskylän apulaiskaupunginjohtajana ja oli kansanedustajana kauden 2003-2007. Näitäkin vaiheita uusi kirja sivuaa.

» Kirjailijaesittely: Ahti Vielma

Sarjan aiemmat osat:

Jopokka. Mäntykustannus 2011.
» Kaiju. HAI 2013.

Lue lisää:

» Keskisuomalainen: Kirja-arvostelu Herra Iso-Herra

» Uusi Rovaniemi: Ahti Vielma kertoo Kittilätrilogiastaan

» Keskisuomalainen: Ahti Vielma – Jopokka

» Savon Sanomat: Anti Vielma: Kaiju

» Kittilälehti: Kaiju-romaani on kunnianosoitus sisarelle

 


Kirjan on kustantanut Väylä-Yhtiöt. 2014.

296 sivua.


Yhteystiedot:

Tuomo Korteniemi, p. 0400 560 605
tuomo.korteniemi@gmail.com