« Palaa takaisin

Lauri Akola: Johannes

ISBN: 978-952-7375-07-5

Hinta: 22,00 euroa

Tilaa

Kemijärveläisen Lauri Akolan esikoisromaani ”VIENAN KUOHUT”  oli viime talvena Lapin kirjallisuuspalkinto 2019 -kilpailun finaalissa.

Akolan toinen romaani,  hyvinkin perinteisen sukupolvensa lappilaisen miehen tiestä kertovien novellien kokoelmasta romaaniksi laajentunut JOHANNES  on väkevä kuvaus sairauden sävyttämästä nuoruudesta terveeseen aikuisuuteen, kiitollisten hetkien jakamiseen sekä yllättäviin loppukäänteisiin.

Romaani alkaa sairaalasta, jossa nimihenkilö makaa ulkoisesti tiedottoman näköisenä, mutta hänen henkensä vaeltaa vapaana pitkin kallioisia vaaranrinteitä ja mustikkamaita.

Kertaalleen eletyn elämän nousukohdat ja äkkiä eteen ilmestyvät kalliorotkot on kavuttava taas uudelleen kuin pakollisen elokuvan kohtaukset.

Yhden ihmiselämän mittaan mahtuu myös koko se valtava harppaus, jonka suomalaiset ovat kokeneet, kun on tultu sotavuosien variksensaappaista nykyajan eksoplaneettojen löytymiseen.

Samaan sairaalaan romaani myös päätyy lopussa, mutta se mitä välillä tapahtuu, on hienovaraisesti kirjoitettu kuvaus miehestä ja hänen rinnallaan loppuun asti eläneestä naisesta.


Koko: A5 (148*210)
Laajuus: 192 sivua
Kannet: kovat, 4-väri


Yhteystiedot:

Tuomo Korteniemi, p. 0400 560 605
tuomo.korteniemi@gmail.com