Jaakko Kontiola:

 

Kaukopartiomies Jaakko Kontiola toivoo, että nuoret muistaisivat Suomen historian.

”Suomen historiasta kerrottava nuorille”

Elettiin vuotta 1939, kun Jaakko Kontiolan neljä vanhempaa veljeä joutui talvisotaan. 17-vuotias pikkuveli toimi Kemin Karihaaran Suojalassa siltavahtina suojeluskunnan poikaosastossa. Halu tositoimiin oli kova, mutta vielä piti odottaa.

19-vuotiaana Jaakko Kontiola (s.-22) lähti suorittamaan varusmiespalvelusta Kemin Karihaarassa jalkaväen koulutuskeskus 16:ssa. Yleensä Lapin ja Peräpohjolan nuorukaiset siirtyivät Kiestinkiin ja Maaselän kannakselle koulutuksen jälkeen.

Sinne Jaakko Kontiolakin oletti joutuvansa.

Suomen puolustusvoimilla oli kuitenkin muita suunnitelmia eräolosuhteet tunteville nuorille miehille. Jo 1920-luvulla puolustusvoimissa oli ryhdytty suunnittelemaan välttämätöntä tiedustelutoimintaa.

1930-luvun lopulla Itä- ja Pohjois-Suomeen oli perustettu tiedustelutoimistolle aluetoimistoja, joista Rovaniemellä toimi Petsamon toimisto. Sitä johti kapteeni Harri Paatsalo.

Joulukuussa 1941 kapteeni Paatsalo tuli etsimään Kemistä sopivia miehiä tiedustelutehtäviin.

– Kaikki perustui vapaaehtoisuuteen. Luvassa oli koulutusta erikoisjoukkoihin ja toimintaa neuvostovihollisen selustassa. Meille oli tarkoitus opettaa muun muassa miinojen ja räjähteiden käsittelyä. Tietenkin myös monia poikia houkutteli se, että meille lupailtiin aliupseerikoulutusta ja sehän tarkoitti maalaispojille, että meillä oli mahdollisuus kohota herraksi, Jaakko Kontiola naurahtaa.

Harri Paatsalon osaston vahvuus oli 110 miestä, joista osa oli Ylä-Lapin poromiehiä ja osa Kemin seudulle bolsevikkien vallankumouksen jälkeen paenneita Vienan karjalaisia. Useimmat olivat Jaakko Kontiolan kaltaisia maatalon poikia, jotka olivat jo lapsesta saakka tottuneet raskaisiin maa- ja metsätöihin.

Kaukopartiomiehiä oli jatkosodassa 600.

Saksalaisten joukko-osastoon

Koulutus alkoi Rovaniemellä Silmälammella tammikuussa 1942. Lapin pojille maasto-olosuhteissa ja pakkasessa yöpyminen ei ollut uutta, mutta vanhemmat kouluttajat muistuttivat, että pakkasella saattaa tulla kylmä pohjoisen nuorukaisillekin. Vielä tuolloin partioreissujen pituudet ja mahdollinen kylmyys olivat kiehtovia tarinoita.

Alkukoulutuksen jälkeen Jaakko Kontiola ja parikymmentä muuta liitettiin saksalaiseen joukko-osastoon Rovaniemen Kursunkijärvellä. Nuorukaiset saivat saksalaiset sotilaspuvut ja heidät jaettiin kämppämajoitukseen.

– Osallistuimme saksalaisten sulkeisharjoituksiin ja sotilaskuri oli kova. Osaan vieläkin saksalaisten sotilassanaston. Meidän tehtävänä oli opettaa heille tulentekoa, metsässä liikkumista ja hiihtoa. Kävimme muutamia partioretkiä saksalaisupseerien johdolla, mutta he väsyivät nopeasti. Ja he eivät osanneet liikkua erämaassa äänettömästi.

Yhteiskoulutus saksalaisten kanssa kesti syksyyn 1942. Saksalaiset olivat tuoneet Suomeen kanootit, jotka olivat suomalaisille uutta. Melominen oli aloitettava alkeista, mutta taidoista oli hyötyä kanoottipartiomatkalla Muurmannin radalle.

– Kanootin kaatamisharjoituksissa ei aina ollut onnea mukana, sillä yksi venäläisistä luottovangeista hukkui.

Muurmannin radan räjäytys oli yksi merkittävimmistä Jaakko Kontilan mieleen jääneistä partiomatkoista. Se tehtiin saksalaisupseerin johdolla, ja mukana oli kolmekymmentä kanoottia. Suomalaiset joutuivat käyttämään venäläisiä maastopukuja, mikä herätti heissä vastustusta.

– Olihan se varmasti erikoista, kun yhdessä vaiheessa tunnustelijoina olivat saksalaiset SS-miehet, heitä seurasi suomalainen osaston johtaja ja sen jälkeen kaksi venäläistä luottovankia.

Partion kannalta tulokset olivat hyviä, sillä se sai räjäytettyä kaksitoista veturia ja junaa raiteilta.

Loppumatkalla osasto tosin törmäsi suomalaiseen partioon, joka ei heti ymmärtänyt, että venäläisiin maastopukuihin pukeutunut ryhmä oli samaa kansallisuutta.

Velvollisuus on täytetty

Jaakko Kontiola ja muut Paatsalon miehet palasivat omaan osastoonsa syksyllä 1942.

– Teimme tiedustelu- ja hävityspartioita. Yritimme saada vankeja kiinni ja poltimme kasarmeja. Olimme pisimmillään 3-4 viikkoa partiomatkalla Venäjän puolella ja kyllä siinä olemista oli, varsinkin talvella, kun alusvaatteita ei saanut viikkoihin vaihdettua.

Kylmyys tuli tutuksi.

– Nukuimme lumikiepeissä havujen päällä, jos oli metsää lähellä. Ja sovimme, että jos joku meistä vielä herää, hän herättää toisetkin.

Kaukopartiotoiminta päättyi Lapissa marraskuussa 1944. Osasto Paatsalon viimeisenä tehtävänä oli Lapin sodan aikana selvittää, kuinka saksalaiset vetäytyvät Norjaan ja miten he kohtelevat siviilejä ja suomalaisten omaisuutta.

– Osastomme kotiutettiin Ruukista 25.11.1944. Monen vuoden aktiivinen toiminta oli loppunut, moni veli oli menehtynyt isänmaan puolesta ja saksalaiset olivat polttaneet kotitalomme Liedakkalassa. Alkoi ankara jälleenrakentamisen aika.

Jaakko Kontiola opiskeli maanviljelysteknikoksi Muhoksella ja toimi pitkän neuvojana Peräpohjolan maanviljelysseurassa auttaen asevelijä asutustilojen perustamisen ja maanviljelyksen alkuun. Myöhemmin hän vaihtoi Postisäästöpankin piiritarkastajaksi Rovaniemelle ja siitä saman pankin konttoriin Seinäjoelle.

Tuossa vaiheessa perheessä oli viisi poikaa. Kaija-vaimo menehtyi sairauteen vuonna 1974. Nykyisen Laila-vaimon kanssa Jaakko Kontiolalla on yksi poika. Lapsenlapsia on toistakymmentä.

Laila ja Jaakko Kontiola asuvat Rovaniemellä Kemijoen rannalla omakotitalossa. Molemmat seuraavat tarkkaan yhteiskunnallisia asioita.

– Kun Suomi täyttää 100 vuotta, olisi hyvä, että nuoret oppisivat tuntemaan historiaa ja tietäisivät kokonaisuuksia. Jos kysyt lukiolaiselta, tietääkö hän, mitä kaukopartiomiehet oikein olivat, harva osaa vastata.

Jaakko Kontiola haluaa nähdä nykynuorissa paljon hyvää, mutta hänen on vaikea ymmärtää, miksi nuoret miehet eivät mene suorittaamaan asepalvelusta.

– Mehän olimme 16-17-vuotiaana jo mukana suojeluskuntatoiminnassa. Meillä oli käsitys isänmaan puolustamisesta, mutta nyt on jotenkin niin toisin.

Osasto Paatsalon miehet aloittivat tapaamiset vuonna 1957. Vuoden 1991 juhlassa perinneyhdistys paljasti muistomerkin sodanaikaisessa komentopaikassaan Vartiosaaressa Rovaniemellä. Muistomerkissä on kaatuneiden ja kentälle jääneiden 17 veljen nimet.

– Jatkosodan 600 kaukopartiomiehestä meitä on jäljellä enää kolme eli Niilo Aaltio Lahdessa ja Eino Säily Kouvolassa. Velvollisuus isänmaalle on täytetty.

Haastattelu julkaistu myös Iltalehden Viikonvaihde-osiossa 14.10.2017.

Eero Pokela

eero_pokelaEero Pokela on (s. 1944) on syntynyt Sievissä ja on asunut Oulussa vuodesta 2000. Hän on toiminut mm. Osuuspankin ja Kansaneläkelaitoksen palveluksessa sekä Rautaruukki- konsernin koulutus- ja viestintätehtävissä eri puolilla Suomea ja Eurooppaa.

Eero Pokela on tehnyt myös musiikkisanoituksia, koonnut Rautaruukin Oulaisten tehtaan historiikin sekä perustanut ja päätoimittanut useita teräsalan ammattilehtiä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

Lue lisää:

» Keskosena syntynyt Eero: Olen taistellut hengestäni koko ikäni

Eero Pokelalta on julkaistu romaanit:

Hautajaiset Petroskoissa (Rajalla 2006)
Ristiässä (Aikamedia 2005).

Lisäksi hän on kirjoittanut 20 näytelmää mm.

Muukalainen 1976
Ikkunat 2001
Pitkä matka jouluun 2002
Kotimaa 2004
Lääkäri Luukkaan vastaanotolla 2004

Runokokoelmat:

Sumujen saari (Aika 1998)
Sammakon malja : runoja kehdosta hautaan – ja sen ylikin (Aikamedia 2003)

Satukirjat:

Kuningas Kustaa ja Justiina-muori (Aika 1999)
Kuningas Kustaa ja Euroopan-matka. (Aika 1999)
Kuningas Kustaa ja prinsessa Helmiina (Aika 1999)

Osta Eero Pokelan teoksia:

Liljankukkia

Liljankukkia

Vastuu etukansi

Vastuu

Teuvo V. Riikonen

Teuvo Riikonen kuvaTeuvo V. Riikonen (s. 1960) on kotoisin Tuusulasta ja asuu nykyisin Savonlinnassa.

Juhannuksena 2012 Riikonen kuului yhtenä niistä 32:sta, jotka valittiin 1296 hakijan joukosta kutsuvieraaksi VR:n ja YLE:n yhteistuotantoon, jossa juhannusjunalla matkattiin 13 tuntia Helsingistä Rovaniemelle läpi yöttömän yön.

Tästä matkasta Riikonen kirjoitti kirjan Juhannusjuna – 13 tuntia Helsingistä Rovaniemelle.

Teuvo V. Riikonen on kirjoittanut itse 17 kirjaa, toimittanut yhden ja ollut yhtenä kirjoittajana yhdessätoista (11) kokoomateoksessa. Yhteensä hänen kirjoittamia tai kirjoja, joissa hän on ollut mukana yhtenä kirjoittajana, on noin 30. Hänen toinen kirja ”Isäni miksi” oli ehdolla vuoden kristilliseksi kirjaksi 1996 sijoittuen yleisöäänestyksessä neljänneksi. Hän on ollut myös luterilaisen kirkon virallisen rippikoulun oppikirjan ”Elämän Puu” yhtenä kirjoittajana.

Riikosen tuotantoon kuuluu mm. elämäntaito-, nuorten-, sielunhoidollisia, – Raamatun selitys-, satiiri ja matkakirjoja. Hän on kirjoittanut mm. Israelin kibbutzeista ja sotilaspapin työstä Afganistanissa. Riikonen on Suomen Maakuntakirjailijoiden ja Suomen Tietokirjailijoiden jäsen.

Hänen artikkeleja ja kirjoituksiaan on julkaistu yli 70 lehdessä. Lisäksi hän on kirjoittanut radion suoria aamuhartauksia, toiminut Radio Dein päivän blogistina, kirjoittanut pienoisnäytelmiä ja toiminut useiden lehtien opettajana ja kolumnistina. Lisätietoja www.teuvovriikonen.fi

Riikonen on valmistunut kirkon nuorisotyönohjaajaksi 1982 ja teologian maisteriksi 1991. Papiksi hänet on vihitty 1992. Hän on suorittanut mm. kirkollisen pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon  sekä johtamisen erikoisammattitutkinnon, Opetushallinnon tutkinnon sekä Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin.

Teuvo V. Riikonen on toiminut aikaisemmin mm. nuorisotyönjohtajana, nuorisolehden päätoimittajana, opettajana, rehtorina sekä kaksi kertaa rauhanturvatehtävissä. Vuosina 1987-88 hän oli vuoden lähi-idässä Golanilla YK:n rauhanturvajoukoissa ja 2008 puoli vuotta Afganistanissa kriisinhallintajoukoissa. Elokuusta 2012 alkaen hän on toiminut Parikanniemisäätiön toiminnanjohtajana.

Riikosella on ollut useita luottamustehtäviä mm. kaupunginvaltuustossa ja kirkolliskokouksessa sekä Suomen kristillisdemokraattisessa puolueessa.

Osta Teuvo Riikosen teoksia:

Libanonin setripuun varjossa

Juhannusjuna

Juhannusjuna

 

Tapio Lampinen

Tapio_LampinenTeologian tohtori, dosentti Tapio Lampinen on sosiologi ja sosiaalidemokraatti, joka ei häpeile sen enempää poliittista kuin kristillistä vakaumusta.

Yhteiskunnallinen osallistuja ja tutkija tekee tieteelliset havaintonsa yhteiskunnasta ja vetää teräviä käytännön johtopäätöksiä politiikan, etiikan ja hengellisen elämän näkökulmista.

Lampinen opetti kolmekymmentä vuotta pappeja saarnaamaan ja pitämään muita puheita. Myös hänen teologinen väitöskirjansa sekä tutkimuksensa valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja logonomin koulutuksensa liittyvät saarnoihin ja puheviestintään. Kirkkososiologina Lampinen on selvitellyt uskonnon ja politiikan suhdetta.

Liityttyään SDP:n jäseneksi 1987 Lampinen on toiminut kristillisten sosiaalidemokraattien liikkeessä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Kirjaan Poliittinen postilla hän on koonnut 45 saarnaa ja puhetta vuodesta 1971 alkaen viideltä vuosikymmeneltä.

Kokoelma antaa mielenkiintoisen kuvan siitä, miten saarnaa muiden opettaja ja pappi, joka on yhtä aikaa teoreettinen tutkija ja yhteiskunnallinen osallistuja hengellistä sanomaa unohtamatta.

Lue lisää:

» Helsingin Yliopisto: Tapio Lampisen julkaisut

» Tapio Lampisen blogi

Osta Tapio Lampisen teoksia:

Tapio Lampinen: Poliittinen postilla

Poliittinen Postilla

Apu messun ymmärtämiseen

Apu messun ymmärtämiseen. Seurakuntalaisen opas.

Ahti Vielma

Ahti Vielma kuvaAhti Vielman kouluajoilta on  säilynyt neljännen luokan eläinopin vihko, jonka kannet on ajan tavan mukaan huolellisesti päällystetty ruskealla paperilla. On käsitelty kotoisia kalalajeja, ja sivun ylälaidassa on otsikko ”Lohen kehitys”. Sen alla on taulukko, johon on kuvattu kalan vuotuinen pituuden ja painon kasvu: vuoden ikäisenä viisi senttiä, 10-vuotiaana 100 senttiä ja 20–25 kiloa.

Vielma saattaisi tähän huomauttaa, että kyseessä on keskimääräinen kasvu, ei absoluuttinen. Hän on kirjoittajana tarkka mies. Taulukon alle hän on piirtänyt värikynillä kuvan lohesta. Se on erinomainen, juuri sellainen joka aavistuksen verran korostaa tunnistamisen kannalta olennaisia piirteitä. Valokuvalla sen kaltainen tarkkuus on paljon vaikeampi tavoittaa, minkä vuoksi piirroskuvitus säilyi eläin- ja kasvikirjoissa pitkään valokuvan valtakaudellakin.

Toisen tulevaisuutta ennustavan kuvan lapsuuden vuosiltaan hän on kirjoittanut Kittilä-sarjan aloittavaan romaaniin Jopokka. Koululla alkoi toimia lennokkikerho, johon Jopokka illmoittautui ensimmäisten joukossa. ”Taivaalla loisti täysikuu, kun Jopokka potki pitkin jalanheilautuksin kelkkaa eteenpäin ja lensi jo itse ajatuksissaan parikymmenen metrin korkeudella vilkuttaen Kaisa-Mummolle järven taakse.

* * *

Huomannette, että tarkoitukseni on kuvata tässä Ahti Vielmaa kirjailijana. Lohi on vapaa eikä pelkää vastavirtaa. Haka-liidokissa lentää mukana rakentajan sielu, mutta vilunkikonsteilla rakennettu liidokki ei liidä. On rakennettava hyvin ja oikein, mutta toisaalta: tunteen on aina oltava elämässä läsnä.

Kriitikko ja kirjailia Teppo Kulmala tiivistää asian Kaltio-lehden Jopokka-arvostelussaan osuvasti: ”Ahti Vielma kirjoittaa suomalaisen sisun tunnelmassa, varsinkin sydämen.

Kun tunne on olennainen osa elämää, tarkkuuden vaatimus jalostuu oikeuden – oikeudenmukaisuuden – vaatimukseksi. Perustan sille loi koti ja yksittäisenä tapahtumana epäilemättä isän kokema oikeusmurha: hän sai vuoden kuritushuonetuomion irroitettuaan saksalaisten hylkäämästä autosta neljä rengasta ja myytyään ne Ruotsiin. Tuomion korkein oikeus sentään kumosi, vain korvaukset jäivät.

* * *

Pitkä työrupeama virkamiehenä vei Ahti Vielman piireihin, jossa valta ja vallan käyttö usein näkyy varsin raadollisessa asussa – erityisesti silloin kun se ei perustu aitoon auktoriteettiin, tietoon ja harkintaan, kunnallispolitiikassa yleiseen etuun.

Kasvuvuodet sodasta toipuvassa Lapissa metsurin poikana heijastuvat jokseenkin jokaisessa hänen kirjoittamassaan virkkeessä tai säkeessä. Parhaimmillaan ne rakentavat lujan mutta sydämellisen kehyksen asioille ja asenteille, joskus myös raskauttavat ilmaisua. Sanomisen tahdon ja tavan tasapainottaminen on jokaisen kirjoittajan ratkaistava omalla tavallaan.

* * *

Kolmetoista julkaistua teosta toki luo hyvän kokovartalokuvan kirjailijasta – myös siitä peräänantamattomuudesta, jota kaikki eivät ole katsoneet hyvällä.

Monia varhaisemmista kirjoista ei ole enää saatavilla, ja siksi Vielman nykyinen kustantaja katsoi aiheelliseksi julkaista kirjailijan itsensä tekemän valikoiman lyriikkaa ja ajatelmia kolmenkymmenen julkaisuvuoden ajalta. Se täydentää Kittilä-trilogiaa oivallisella tavalla ja näyttää, mitä Ahti Vielma on lapsesta saakka pitänyt elämässä tärkeänä.

Martti Pulakka

Lue lisää:

» Mediapinta: Ahti Vielma

Osta Ahti Vielman teoksia:

Ahti Vielma: Herra Iso - Herran

Herra Iso-Herra

Katse aurinkoon etukansi

Katse aurinkoon

Sisarukset

Sisarukset. Kopokka ja Kaiju

Tilaa uutiskirjeemme