Liturginen sanakirja

KIRKONMENOT-kirjaan sisältyvässä minisanakirjassa keskitytään liturgiseen sanastoon selvittämällä jumalanpalvelukseen ja kirkkorakennukseen liittyviä asioita aakkosjärjestyksessä ”aasta ööhön”. Aika monet liturgiset sanat ovat vierasperäisiä eikä kaikille ole hyvää suomennosta eikä välttämättä edes huonoa. Selittämällä yritän kuitenkin avata niitä ja toivon, että ne tämän kautta tulisivat läheisemmiksi ja ymmärrettävämmiksi.

AAMEN on useimmiten lopussa, erityisesti rukouksen lopussa esiintyvä sana. Tällä kertaa on kuitenkin syytä aloittaa siitä. Kaikissa kirkoissa ympäri maailman kielialueesta riippumatta on käytössä ainakin kolme hepreankielistä sanaa sellaisinaan, kääntämättöminä: aamen, halleluja ja hoosianna. Hienolla tavalla tämä yksityiskohta muistuttaa meitä kristillisen kirkon juutalaisesta alkuperästä ja samalla myös maailmanlaajuisuudesta ja kristittyjen yhteydestä.

Aamen on siis heprean kieltä ja tarkoittaa: totisesti, niin olkoon, varma, luotettava. Augustinuksen mukaan aamen on seurakunnan ”allekirjoitus”. Tällä sanalla seurakunta vahvistaa esilukijan esittämän (tai yhteisen) rukouksen, kiitoksen tai ylistyksen. Ja tällä samalla sanalla me otamme vastaan siunauksen. Turhan usein tilanne on se, että sama henkilö joka rukoilee, sanoo aamenen rukouksen  loppuun ikään kuin pisteenä, ja seurakunta pysyy vaiti. Rukoilija voi vaientaa suunsa anomukset esitettyään – silloin on seurakunnan vuoro avata suunsa ja vahvistaa rukous omalla aamenellaan.

Varhaisen kirkon jumalanpalveluselämästä kerrotaan, että vainojen aikana kristityt sanoivat aamenensa kuuluvalla äänellä, jopa ylpeyttä tuntien. Tämä ylpeys ei ollut ylpeyttä itsestä tai omista teoista, vaan ylpeyttä kristittynä olemisesta, ylpeyttä siitä että jokainen kristitty sai seurakunnan kokoontumisessa kantaa kortensa kekoon. Näin heidän aamenensa oli lyhyt, mutta selkeä uskontunnustus. Luther sanookin Isossa katekismuksessaan, että ”aamen on selvästi ilmaus uskosta, joka ei epäile”.

AGNUS DEI merkitsee Jumalan Karitsaa. Kaikilla messun osilla on omat nimensä. On mielekästä käyttää niistä oman äidinkielen mukaisia termejä, koska sillä tavoin ne parhaiten avautuvat meille. Mutta on hyvä olla tietoinen ainakin joistakin jumalanpalvelusten osien latinankielisistä nimistä.

Agnus Dei tarkoittaa Jumalan Karitsaa eli siis sitä hymniä, jonka seurakunta laulaa ehtoollisen vieton edellä tai sen alkaessa. Tämä laulu ei ole luonteeltaan katumusta tai synnintunnustusta, vaan hiljaista ylistystä ja palvontaa.

AKKLAMAATIO tulee latinasta ja merkitsee hyväksymishuudahdusta tai myöntymystä. Tavallaan aamen on seurakunnan perusakklamaatio. Messussa on viime vuosina otettu käyttöön akklamaatio esimerkiksi lukukappaleiden jälkeen. Lukijan toteamukseen ”Tämä on Jumalan sana” seurakunta myöntyy sanoilla: ”Jumalalle kiitos” tai ”Tämä on pyhä evankeliumi” seurakunta hyväksyy sanoilla: ”Ylistys Sinulle, Kristus”. Nämä sanat eivät ole vain muodollisuuksia. On kyse messun sisäisestä dialogisuudesta, vuoropuhelumaisuudesta.

Yhteensä selitetty lähes kaksi sataa sanaa, termiä ja käsitettä.

« Takaisin