Tapani Rantala – Muotokuvan ja maiseman mestari, Leena Siirtola & Sakari Vierola
€35,00
Tapani Rantala – Muotokuvan ja maiseman mestari -juhlakirjassa on monta kerrosta.
Kolmen taiteilijan työn – Rantalan muotokuvat ja maisemat, Leena Siirtolan teksti sekä Sakari Vierolan kuvat ja ulkoasu – tuloksena näet syntyy neljäs: Rantalan kirjallinen muotokuva.
Rantala on leimallisesti Lapin mies, Ylitornion Pessalompolossa syntynyt, Torniossa ja Rovaniemellä pitkään asunut ja työskennellyt.
Teos kertoo ammattitaiteilijana yli 50 vuotta jatkuneen uran vaiheet ja luetteloi yli 250 muotokuvaa, joiden joukossa pohjoisen – myös kalotin – merkittävät elinkeinojen, hallinnon ja kulttuurin vaikuttajat.
Kultalevyksi yltäneen Kylmänkukkia-laulun sanoittaja, Kittilässä vuosikymmeniä opettajana toiminut Leena Siirtola on kirjoittanut laulujen ja runojen lisäksi mestaripelimanni Leo Siirtolan elämäkerran Lapin Pelimanni.
Torniolainen Sakari Vierola on voittanut muun muassa Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Teemakilpailun 2012. Seuraavana vuonna hänet palkittiin kunniamaininnalla Vuoden muotokuvissa.
Lue lisää:
» Yle Uutiset, videohaastattelu: Tapani Rantalan Lapin maisemista ja muotokuvista kuvateos
» Meän Tornionlaakso: Tapani Rantala on muotokuvan ja maiseman mestari Pessalompolosta
» Uusi Rovaniemi: Tapani Rantalan tuotannosta kirja
» Väylänpyörre: Tapani Rantala on maalannut muotokuvia myös muusikoista
Kirjan on kustantanut Väylä-Yhtiöt. 2014.
Sidottu, kovakantinen
191 sivua