Eija Paso: Saatan tulla vastaan
€24,00
SAATAN TULLA VASTAAN on oululaisen FT Eija Pason esikoisromaani kyläyhteisöstä ja naisen pyrkimyksistä päästä kiinni oman leivän syrjään. Historiallinen kehys pohjautuu todellisiin olosuhteisiin ja käänteisiin. Hahmoissakin on totta toinen puoli, toinen puoli kuviteltua.
Tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle. Melkoisen matkan päässä kaupungista on kylä, jossa syntyy eräänä syyspäivänä 1896 Holapan Kaisa. Mitä tuon ajan tytär voi odottaa, tavoitella ja saavuttaa?
Kaisa etsii tehtäväänsä maailmassa, ensin Oulusta, sitten maalta. Valtakunta vapisee punaisten ja valkoisten ottaessa yhteen 1918, arvomaailmat erkanevat ja luontokin lukee lakiaan. Kuka käskee ja mikä määrää lopulta sen, miten hänelle käy?
Elämä etenee kolmen vuosikymmenen verran ja kerronta keskittyy etenkin vuosiin 1917–1929. Vuodenajat ja tarmokas tahto antavat rytmin, arjen askareet värittävät päivät. On muistoja, joita mieli väistelee. Virheet jäävät näkyviin.
Tuon ajan ihmisten tavoin Kaisa tietää, että täytyy ahertaa ja kantaa vastuuta – pitää pystyä, jos haluaa pärjätä. Mutta sitä hän ei tiedä, mitä karhu seuraavaksi suunnittelee. Tai jo kauan sitten kuollut äiti.
Eija Paso (s. 1963) on Oulussa asuva sukututkija ja historian harrastaja, jota menneisyys kiehtoo. Maaseudulla kasvanut filosofian tohtori on hankkinut leipänsä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, toimittajana ja viestintäpäällikkönä. Esikoisromaanin historiallinen kehys on kunnianosoitus aiempien sukupolvien sinnikkyydelle ja selviämiskeinoille.
Genre: Romaani 84.2.
Koko: A5 (148 x 210)
Laajuus: 253 sivua
Kannet: kovat, ommelsidonta