Iltatulien tarinoita on lappilaisella mentaliteetilla tehty moniaiheinen kokoelma, jossa liikutaan tragiikan, komiikan ja surullisen mystiikan alueilla.
Sen kieli on yleislappilaista, mutta päävivahde on kuitenkin tornionlaaksolaisessa kerronnassa.
Siinä palataan aikaan, jolloin ihmisillä oli tapana kokoontua pirtteihin tai metsäreissulla istua nuotiolla ja porista tarinoita.
On semmonen vanha lappilainen sanonta että ”Ompahan olemassa ko Junturan Mikon ansa”. Siittä välittyy semmonen kuva että se Mikko on tehny sen pyy´yksensä niinko varmuuen vuoksi tai aivan aijan kuluksi.
Se ”ompahan olemassa” meinaa pohjosen kielelä vähä että tulipa tehtyä kaiken varalta, tarttipa sitä tai ei. Että jos joku kyssyy että miksi tämä kirja on tehty niin siihen vois sanoa että ”ompahan olemassa”. Ja jos met mietimä meän ihmistenki elämisen tarkotusta niin saattaapa semmonenki olla olemassa.
Näitten kertomusten ihmiset ovat ittekuki omassa elämässänsä. Sielon ilosia ja surulisia ja kohta pörröjäki eläjiä. Jokhainen sotkee ommaa elämänsä taikinaa niilä kourila jokka hälle on annettu. Kaipaus ja suruki menheestä elämästä saattaa lyöttäintyä jollekki matkaan.
Mutta on niilä yhteisiäki piirtheitä. Kaikki net asuvat semmosilla aluheila, joila talvi ei tule yllättäin eikä lipposjalkasille anneta liukhaan kelin varotuksia. Ja jos mittari klasin pielessä näyttää tulipalopakkasta niin heän ajokeli on normaali. Net asuva jotensakki niinko syrjässä, ei kuitenkhaan elämästä ja son hyä se. Net on kaiken aikaa olemassa.
-Unto Matinlompolo, kirjailija
Unto Matinlompolo on valtakunnallisesti noteerattu omaperäisenä työhyvinvoinnin kouluttajana. Hänet on palkittu useilla tunnustuksilla mielenterveys- ja sosiaalityössä. Enemmän kertomusperinnettä kuin videotykkejä tai nykytekniikkaa hyödyntävä Matinlompolo on innostava luennoija, jonka yleisö ei nuku. Sama ote on myös kirjan tarinoiden punainen lanka.
Teräväsanaisena kolumnistina ja keskustelijana tunnettu Matinlompolo on aiemmin julkaissut kertomuskokoelman ”Huojuva talonpoika” (1996).
