
Juhani Alaoja: Ihmisiä ja elämää Juoksengissa vuosisatain saatossa
€32,00
Kirjoittajalta: Kirja sisältää vuosikymmenien aikana tehdyistä kyläläisten haastatteluista virinneen halun tutkia Juoksengin talojen vanhaa elämää ja kohtaloita Turtola-Pellon pitäjässä.
Vanhat valokuvat kertovat omalta osaltaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun varhaisten vuosikymmenten Juoksengista.
Juoksengin kylän osuuden käännös Sture Torikan yli 800-sivuisesta kirjasta – ”1617 – Övertorneå storsocken under en dramatisk tid” – antaa hyvän valaistuksen kyläläisten ensiaskelista 400-500 vuotta sitten Tornionjoen itäisellä törmällä. Niin kuin silloin, talot ja tilat ovat yhä paikoillaan ja jopa lähes yhtä vähäväkisenäkin. Historia toistaa itseään.
Kirja sisältää Juoksengin ja Ratasjärven vanhojen talojen Ojan, Alaojan ja Yliojan, Nallin, Filpan ja Filpuksen, Saloniemen, Syväniemen, Kuidun, Tukkiniemen ja Katajan, Rovan, Lanton, Tuoppalan, Pieskän, Huukin eli Niskan, Juuson, Hannun, Maansaaren, Myllymäen ja Tervahaudan vaiheita sukupolvelta toiselle.
Muistelijoina ja kertojina ovat ennen muuta Kallioisen Erkki eli Erik Wahlberg sekä
Heikki Keisu, Eemeli Lantto, Laila ja Pekka Lantto, Pekka Maansaari, Tuomas Myllymäki, Kyllikki Oja, Toivo ja Martti Pieskä, Nanni ja Olavi Puranen, Arvi Trög ja Kalle Vuolo sekä turtolalaiset Akseli Haaraoja, Martti ja Jaakko Buska ynnä Väylän länsipuolelta Pietari Juuso, Ulf Kalla ja Tomas Simu.
Juoksenkilaisyntyinen kirjoittaja Juhani Alaoja (s. 1950) on kirjoittanut ylioppilaaksi Pellon yhteiskoulusta ja sen jälkeen tehnyt elämäntyönsä Ruotsissa.
Koko: B5 (170*240)
Laajuus: 280 sivua.
Kuvitus: historiallisia kuvia, pääosin mv,
Kannet: kovat, 4-väri, sidottu