
Jukka Järvensivu: Vain yö vapauttaa varjot
€25,00
Historiallisessa dekkarissa Jerusalemissa eletään ajanlaskumme vuotta 36 jKr. Ylipappi Kaifas kuulee uutisen Saul Tarsolaisesta, josta ei ole kuultu kolmeen vuoteen. Hänen tiedetään piileskelevän Damaskoksessa. Se olisi ylipapille hyvä uutinen, mikäli hänen ei olisi huhuttu kääntyneen Nasaretilaisen seuraajien vainoojasta itsekin sellaiseksi.
Ylipappi tietää, että pieninkin kipinä saattaa sytyttää koko maan liekkeihin. Yhden niistä hän kuvitteli sammuttaneensa nähdessään Nasaretilaiseksi kutsutun miehen ristiinnaulittuna. Hän oli väärässä. Ehkä Saul Tarsolainen olisi siinä asiassa onnistunut, jos ei olisi kadonnut salaperäisesti. Kaifas ei luota omiinsa ja pyytää apua Roomasta.
Kaifaan lisäksi moni muukin haluaa saada Saulin käsiinsä. Heidän joukossaan myös roomalainen upseeri Tullius sekä kirjuri Diomedes, joka on tämän kertomuksen kirjoittaja. Ylipappi Kaifas ja prefekti Pilatus joutuvat myös kiristyksen uhreiksi. Kummankin menneisyydessä on asioita, joiden ei pitäisi päätyä keisari Tiberiuksen tietoon.
VAIN YÖ VAPAUTTAA VARJOT on turkulaisen kirkkoherran ja kirjailijan Jukka Järvensivun kolmas osa historiallisten dekkarien sarjassa, jossa päähenkilönä on roomalainen poliisiupseeri ja murhatutkija Gnneus Tullius. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet Tyhjyyden Pystyttäjä (2020) ja Kun näytelmä päättyy (2024).
Koko: B5 (170 x 240)
Genre: dekkari, historia, kristillinen usko
Laajuus: 368 sivua
Kannet: kovat, 4-väri, sidottu




