
Raimo Laitila: Lyhyen kesän urheilijat. Lapin yleisurheilun historia. I osa 1900-1945
€15,00
Kirjan ilmestyessä 18.8.2020 on kulunut tasan sata vuotta Lapin yleisurheilun toistaiseksi ainoasta kultamitalista, Alatorniolla syntyneen kuulantyöntäjän Ville Pörhölän olympiavoitosta Antverpenin olympialaisissa 1920.
Tulosten, saavutusten ja menestysten ohella Lapin yleisurheilun historian I osa (1900-1945) esittelee, miten yleisurheilu tuli Suomen pohjoisimpaan maakuntaan ja pureutui sen maaperään niin tiukasti, että pian pohjoisessakin urheiltiin miltei joka pitäjässä ja kylässä.
Innostus urheiluun oli suurta, vaikka Lapissa ei ollut vuosikymmeniin yhtään kunnon urheilukenttääkään. Niinpä aluksi kilpailtiin kyläteillä, kaduilla ja toreilla. Sota-ajan päättyessä 1945 sitä oli kuitenkin harrastettu jo peräti sadassa eri urheiluseurassa.
Ville Pörhölän ohella kirja esittelee kaikki muutkin Lapin varhaiset legendat – muun muassa torniolaiset 10-ottelijat Eero Savikujan, Bore Bergmanin, Allan Gummeruksen ja Tauno Viirin kaikkine tuloksineen ja saavutuksineen. Moniottelijoista ensimmäinen Suomen mestari oli kuitenkin Paavo Huhtala Rovaniemeltä.
Kirja kertoo myös siitä, miten neljä sotaa, poliittinen vastakkainasettelu ja vainot sotien sankarivainajineen ja kaikkine muine uhreineen ovat vaikuttaneet urheilemiseen pohjoisessa. Olihan myös urheilu- ja kilpailutoiminta sisällissodan 1918 jälkeen jakautunut jyrkästi kahtia.
Tämän kirjan yksi ainutlaatuinen piirre onkin se, että se kertoo koko Lapin yleisurheilun alkuvaiheiden historian molempien valtakunnallisten liittojen SVUL:n ja TUL:n seurojen ja urheiljoiden piirissä.
Kirjan on kustantanut Väyläkirjat
Koko: B5 (170*240)
Laajuus: 264 sivua
Kuvitus: Lapin historiallisia uheilukuvia, osa kuvaharvinaisuuksia. Sadan vanhimman yleisurhelua harrastaneen seuran perusmisvuodet sekä seuralogot tai tunnukset