Annikki Setälä: Tunturisatuja

22,00

Lapin luontoon sijoittuva Tunturisatuja-teos on julkaistu ensimmäisen kerran 1947 sodanjälkeisessä Suomessa.

Uudella painoksella haluamme palauttaa Annikki Setälän tarinat nykylukijoille. Uusintapainokseen ei ole tehty tekstin muutoksia. Alkuperäinen kieli, sävy, tunnelma ja maagiset maisemat on säilytetty, jotta lukijat pääsevät sukeltamaan samaan taikaan, jonka menneet sukupolvet tunsivat.

Kirjan tarinat kumpuavat pohjoisen luonnosta ja perinteistä, ja ne heijastavat oman aikansa kieltä, tapoja ja tunnelmaa.

Annikki Setälän sadut ovat kuin luomiskertomus: Lappi saa Saana- ja Mallatunturit, revontulet ja muut luonnon värit; kasvit löytävät paikkansa; selviää, miksi lohi ja joutsen palaavat keväällä Lappiin.

Keskeinen jännite syntyy ihmisen ja luonnon kohdatessa: sota tuhoaa; vaeltaja löytää kultaa ja hopeaa ja uskoo löytäneensä onnen.

Mutta sodan tuhoista noustaan, ja maailmalla vaeltajakin huomaa, ettei onni löydy aarteista ja palauttaa ne luontoon. Pienen Aslak-pojan kautta avautuu perinteinen saamelainen elämä. Kaikessa korostuu luonnon kunnioitus.

Sadut kertovat ystävyydestä, rohkeudesta, luonnon viisaudesta – asioista, jotka eivät vanhene koskaan.


Koko: A5 (148 * 210)
Laajuus: 104 sivua
Kannet: kovat, 4 v.

ISBN: 9789523962606
Osasto: